Ed Sheeranin 4 hittibiisiä pianolla

Olen suunnitellut kurssin niin, että sinulla on mahdollisuus valita etenemisen ja oppimisen polku sillä tavalla, mikä sopii tämänhetkiseen osaamiseesi.

Olen siis halunnut tarjota tällä kurssilla erilaisille ja eritasoisille osaajille vaihtoehtoja näiden laulujen soittamiseen.

Tästä syystä kurssi tarjoaakin sinulle kaksi erilaista tapaa laulujen soiton opetteluun:

  • nuoteista soitto
  • sointumerkeistä soitto (yksinkertaisesti ja vähän vaikeammin eli kahdella tavalla)

Tällä verkkokurssilla opetan videoiden avulla yksityiskohtaisesti, miten nämä neljä biisiä soitetaan nuoteista ja sointumerkeistä.

Pääpaino on videoiden katselemisessa ja kuuntelemisessa, jolloin voit myös opiskella korvakuulolta kappaleet ja seurata nuottikuvaa vain viitteellisesti, jos nuoteista lukeminen on sinulle hankalaa.

Lisäksi mukana on jokaisesta kappaleesta bonusvideo, jossa soitan biisin vapaasti omalla tavallani ja jonka kautta tarjoan sinulle ideoita oman persoonallisen säestystyylisi etsimiseen ja kehittämiseen tulevaisuudessa.

Tämän kurssin avulla voit siis kehittää jo olemassa olevaa soittotaitoasi, herätellä inspiraatiotasi tai ihastua pianonsoittoon ensimmäisen kerran. Hanki siis kurssi nyt alennettuun hintaan ja aloita soittaminen, kun materiaali julkaistaan!

PS1: Kurssimateriaali jää käyttöösi pysyvästi, joten voit opiskella sen avulla niin pitkään kuin haluat.

PS2: Tavataan kurssilla!

KURSSIN ALOITUS

1
1.1. Ed Sheeran-kurssin aloitusvideo

PERFECT

1
2.1. Video 1 Perfect Esittely
2
2.2. Video 2 Perfect Oikea käsi
3
2.3. Video 3a Perfect 1. tason vasen käsi
4
2.4. Video 3b Perfect 2. tason vasen käsi
5
2.5. Video 4 Perfect Sovitettu nuotti
6
2.6. Video 5 Perfect Bonusvideo

PHOTOGRAPH

1
3.1. Video 1 Photograph Esittely
2
3.2. Video 2 Photograph Oikea käsi
3
3.3. Video 3a Photograph 1. tason vasen käsi
4
3.4. Video 3b Photograph 2. tason vasen käsi
5
3.5. Video 4 Photograph Sovitettu nuotti
6
3.6. Video 5 Photograph Bonusvideo

BAD HABITS

1
4.1. Video 1 Bad Habits Esittely
2
4.2. Video 2 Bad Habits Oikea käsi
3
4.3. Video 3a Bad Habits 1. tason vasen käsi
4
4.4. Video 3b Bad Habits 2. tason vasen käsi
5
4.5. Video 4 Bad Habits Sovitettu nuotti
6
4.6. Video 5 Bad Habits Bonusvideo

SHAPE OF YOU

1
5.1. Video 1 Shape of you Esittely
2
5.2. Video 2 Shape of you Oikea käsi
3
5.3. Video 3a Shape of you 1. tason vasen käsi
4
5.4. Video 3b Shape of you 2. tason vasen käsi
5
5.5. Video 4 Shape of you Sovitettu nuotti
6
5.6. Video 5 Shape of you Bonusvideo

KURSSIN PÄÄTÖS

1
6.1. Ed Sheeran -kurssin päätösvideo
Osta Kurssi
Ilmottautuneita: 8 students
Luennot: 26