Verkkokurssilla opit soittamaan Sheeranin muutamia tunnetuimpia kappaleita pianolla.

Perfect
Photograph
Shape of you
Bad habits

Kurssin hinta on 39 €

Kurssi sopii sekä vähän aikaa pianoa soittaneelle, mutta myös hieman kokeneemmalle soittajalle.

Toivoisitko osaavasi soittaa Ed Sheeranin hittibiisejä pianolla?

Jos olisin parikymppinen musiikin suurkuluttaja ja vannoutunut Sheeran-fani, minäkin haluaisin sitä.

Silloin, kun itse olin parikymppinen aktiivinen musiikin harrastaja, ei ollut Ed Sheerania eikä Shape of Youta, mutta oli muita artisteja ja hittibiisejä. Olisin totisesti halunnut soittaa juurikin niitä kappaleita, mutta…

En saanut soittaa hittibiisejä pianotunneilla…

Silloin sai soittaa vain klassista musiikkia. Ei tullut kuuloonkaan, että olisin saanut toivoa jotain sellaista kappaletta, mistä itse pidin, puhumattakaan siitä, että kappale olisi ollut päivän pop-hitti. Klassinen musiikki oli se “the one and only”. Ja opettaja määräsi, mitä kappaleita soitettiin.

Ei ollut tosiaankaan kyse siitä, ettenkö olisi halunnut soittaa muutakin musiikkia. Kyse oli ajan hengestä ja silloisesta arvomaailmasta, joka saneli, minkälainen musiikki on ns. “soittamisen ja opiskelemisen arvoista”.

Niinpä soittelin omatoimisesti pop-musaa. Kävin säännöllisesti Fazer-musiikin kivijalkakaupassa Helsingissä selailemassa yksittäisistä biiseistä tehtyjä nuottijulkaisuja. Ostin aina, kun mielenkiintoinen nuotti osui silmiini.

Lukiolaisena aloin tutkia myös omatoimisesti sointumerkkien maailmaa. Siitäkään ei hiiskuttu sanaakaan pianotunneilla siihen aikaan… Opin itsekseni säestämään lauluja soinnuista soittamalla. Tykkäsin siitä kovasti.

Myöhemmin soinnuista soittamisesta tuli ns. “leipälajini” eli intohimoni, jonka avulla luovuuteni vapautui.

Päätin olla toisenlainen piano-ope!

Kun minusta sitten aikanaan tuli ammattimainen pianonsoiton opettaja, päätin toimia toisin. Halusin antaa oppilailleni mahdollisuuden soittaa muutakin kuin klassista musiikkia.

Aloin opettamaan heti työurani alussa myös sointumerkeistä soittamista, ja käytin materiaalina lastenlauluja, koululauluja, pop-musiikkia ja kaikenlaista kevyttä musiikkia.

Työurani aikana olen sitten kehittänyt oman tapani opettaa pianonsoittoa ja musiikkia laaja-alaisesti. Se on ollut itsellenikin motivoivampaa – puhumattakaan oppilaistani.

Tänä päivänä on monia kansainvälisesti tunnettuja artisteja, joiden koukuttavat hittibiisit soivat korvamatoina fanien päiden sisällä.

Monet haluaisivat soittaa lempiartistiensa biisejä pianolla, ja saada musiikista yhä syvempiä ja koskettavampia elämyksiä.

Homma kuitenkin tyssääntyy siihen, ettei ole ymmärrystä siitä, miten aloittaa pianon soittaminen, mistä hakea apua tai millä tavalla voisi ylipäätään soittaa näitä kappaleita.

Päätin auttaa tällaisia ihmisiä

Jotta kenenkään ei tarvitsisi enää etsiä omin neuvoin puoliahdistuneena netin syövereistä sopivia ja järkeen käyviä ohjeita hittibiisien soittamiseen, päätin alkaa tekemään videopohjaisia verkkokursseja. Niiden avulla opetan yksityiskohtaisesti, miten hittibiisejä voi oppia soittamaan pianolla helpoilla tavoilla.
 
Ajatukseni on, että verkkokurssit toimisivat pianotunteina netissä ja että tuntuma ja tunnelma olisi lähestulkoon sama kuin livetunnilla opettajan kanssa. Käytän kursseilla samoja menetelmiä kuin liveopetuksessa. Verkkokurssit ovat nettipianokouluja.
 
Haluan siis tarjota sinulle selkeää ja helposti omaksuttavaa reittiä hittibiisien soittamiseen.
 
Esimerkiksi supersuosittu Ed Sheeran: saako Sheeranin kappaleet ja ainutlaatuinen tulkinta sinussakin aikaan kylmiä väreitä? Ja toivoisitko osaavasi soittaa Ed Sheeranin biisejä pianolla? Etkä tiedä mistä aloittaisit? Tai jos löydät pianotutoriaaleja YouTubesta, ne tuntuvat kamalan vaikeilta...

Haluan auttaa sinua saavuttamaan tavoitteesi ja toteuttamaan pianonsoittoon liittyviä unelmasi sillä osaamisella ja tietotaidolla, jonka olen vuosien saatossa opettajana hankkinut.
 
Mikäli Ed Sheeran saa sinussa aikaan makeita fiiliksiä, etkä voi vastustaa biisien mukana laulamista, ja toivoisit osaavasi edes vähän soittaa Edin biisejä pianolla itse, niin tässä olisi tarjolla verkkokurssi Ed Sheeranin biiseistä.

Verkkokurssilla opit soittamaan Sheeranin muutamia tunnetuimpia kappaleita pianolla.

Perfect
Photograph
Shape of you
Bad habits

Kurssin hinta 39 €

Kurssi sopii sekä vähän aikaa pianoa soittaneelle, mutta myös hieman kokeneemmalle soittajalle.

Olen suunnitellut kurssin niin, että sinulla on mahdollisuus valita etenemisen ja oppimisen polku sillä tavalla, mikä sopii tämänhetkiseen osaamiseesi.

Olen siis halunnut tarjota tällä kurssilla erilaisille ja eritasoisille pianonsoiton osaajille vaihtoehtoja näiden laulujen soittamiseen.

Tästä syystä kurssi tarjoaakin sinulle kaksi erilaista tapaa laulujen soiton opetteluun:

  • nuoteista soitto
  • sointumerkeistä soitto (yksinkertaisesti ja vähän vaikeammin eli kahdella tavalla)

Tällä verkkokurssilla opetan pianovideoiden avulla yksityiskohtaisesti, miten nämä neljä biisiä soitetaan nuoteista ja sointumerkeistä.

Pääpaino on videoiden katselemisessa ja kuuntelemisessa, jolloin voit myös opiskella korvakuulolta kappaleet ja seurata nuottikuvaa vain viitteellisesti, jos nuoteista lukeminen on sinulle hankalaa.

Lisäksi mukana on jokaisesta kappaleesta bonusvideo, jossa soitan biisin vapaasti omalla tavallani ja jonka kautta tarjoan sinulle ideoita oman persoonallisen säestystyylisi etsimiseen ja kehittämiseen tulevaisuudessa.

Tämän kurssin avulla voit siis kehittää jo olemassa olevaa pianonsoittotaitoasi, herätellä inspiraatiotasi tai ihastua pianonsoittoon ensimmäisen kerran.

PS1: Kurssimateriaali jää käyttöösi pysyvästi, joten voit opiskella sen avulla niin pitkään kuin haluat.

PS2: Tavataan kurssilla!