Toivoisitko osaavasi soittaa Ed Sheeranin hittibiisejä pianolla?
Jos olisin parikymppinen musiikin suurkuluttaja ja vannoutunut Sheeran-fani, minäkin haluaisin sitä. Lähetä yhteystietosi tällä lomakkeella….
…niin lähetän sen jälkeen sinulle kaksi ilmaista videota, joiden avulla opit soittamaan Perfect-kappaleen helpolla tavalla.
Silloin, kun itse olin parikymppinen aktiivinen musiikin harrastaja, ei ollut Ed Sheerania eikä Shape of Youta, mutta oli muita artisteja ja hittibiisejä. Olisin totisesti halunnut soittaa juurikin niitä kappaleita…
Monet haluaisivatkin…
- soittaa lempiartistiensa biisejä pianolla
- saada musiikista yhä syvempiä ja koskettavampia elämyksiä
Homma kuitenkin tyssääntyy usein siihen, ettei ole ymmärrystä…
- miten aloittaa
- mistä hakea apua
- millä tavalla voisi ylipäätään soittaa näitä kappaleita
Päätin auttaa tällaisia ihmisiä
Jotta kenenkään ei tarvitsisi enää etsiä omin neuvoin puoliahdistuneena netin syövereistä sopivia ja järkeen käyviä ohjeita hittibiisien soittamiseen, päätin alkaa tekemään videopohjaisia verkkokursseja.
Niiden avulla opetan yksityiskohtaisesti, miten hittibiisejä voi oppia soittamaan helpoilla tavoilla.
Ajatukseni on, että verkkokurssit toimisivat kuin pianotunteina netissä. Olen videoiden avulla pyrkinyt tavoittamaan livetunnin tunnelmaa.
Käytän siis kursseilla samoja menetelmiä kuin liveopetuksessa.
Haluan siis tarjota sinulle verkkokurssien avulla selkeää ja helposti omaksuttavaa reittiä hittibiisien soittamiseen.
Haluan auttaa sinua saavuttamaan tavoitteesi ja toteuttamaan unelmasi sillä osaamisella ja tietotaidolla, jonka olen vuosien saatossa opettajana hankkinut.

Päätin auttaa myös sinua alkuun…
…antamalla sinulle kaksi ilmaista videota Ed Sheeranin 4 hittibiisiä pianolla -verkkokurssista.
Nämä videot ovat Perfect-biisistä. Niiden avulla opit soittamaan Perfect-kappaleen melodian oikealla kädellä. Vasemmalla kädellä opit säestämään melodiaa yhdellä sävelellä.
Varsinaisella verkkokurssilla opit soittamaan nämä neljä Ed Sheeranin laulua:
· Perfect
· Photograph
· Shape of you
· Bad habits
Kurssi sopii sekä vähän aikaa pianoa soittaneelle, mutta myös hieman kokeneemmalle soittajalle.
Olen suunnitellut kurssin niin, että sinulla on mahdollisuus valita etenemisen ja oppimisen polku sillä tavalla, mikä sopii tämänhetkiseen osaamiseesi.
Olen siis halunnut tarjota tällä kurssilla erilaisille ja eri tasoisille osaajille vaihtoehtoja näiden laulujen soittamiseen.
Tästä syystä kurssi tarjoaakin sinulle kaksi erilaista tapaa laulujen soiton opetteluun:
· nuoteista soitto
· sointumerkeistä soitto (yksinkertaisesti ja vähän vaikeammin eli kahdella tavalla)
Tällä verkkokurssilla opetan videoiden avulla yksityiskohtaisesti, miten nämä neljä biisiä soitetaan nuoteista ja sointumerkeistä.
Pääpaino on videoiden katselemisessa ja kuuntelemisessa, jolloin voit myös opiskella korvakuulolta kappaleet ja seurata nuottikuvaa vain viitteellisesti, jos nuoteista lukeminen on sinulle hankalaa.
Lisäksi mukana on jokaisesta kappaleesta bonusvideo, jossa soitan biisin vapaasti omalla tavallani ja jonka kautta tarjoan sinulle ideoita oman persoonallisen säestystyylisi etsimiseen ja kehittämiseen tulevaisuudessa.
Tämän kurssin avulla voit siis kehittää jo olemassa olevaa soittotaitoasi, herätellä inspiraatiotasi tai ihastua pianonsoittoon ensimmäisen kerran.
Kurssimateriaali jää käyttöösi pysyvästi, joten voit opiskella sen avulla niin pitkään kuin haluat.
Lähetä yhteystietosi tällä lomakkeella….
…niin lähetän sen jälkeen sinulle lupaamani kaksi ilmaista videota, joiden avulla opit soittamaan Perfect-kappaleen helpolla tavalla.
Toivon koko sydämestäni sinulle iloa ja onnistumisia Ed Sheeranin Perfectin parissa!
Ja muutenkin nautinnollisia hetkiä pianonsoiton parissa!
Terveisin Tiina
PS 1: Jotta voin tarjota sinulle tilaamaasi sisältöä, minun on voitava tallentaa ja käsitellä henkilötietojasi. Tilaamalla sisällön liityt uutiskirjelistalleni, jossa saat jatkossakin mielenkiintoista pianonsoittoon liittyvää sisältöä. Voit perua uutiskirjeen tilauksen koska tahansa.
PS 2: Jos jo nyt haluat ostaa Ed Sheeranin 4 hittibiisiä pianolla -kurssin, voit tehdä sen tästä: